Kissojen ihovaivat

KissaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

PINTAA SYVEMMÄLLE, KISSOJEN KUTISEVIA IHOVAIVOJA

ELT Suvi Pohjola-Stenroos Felina Kissaklinika

Iho

Ihosairaudet kissoissa muodostavat noin 25 % hoitoon hakeutumisen syistä. Miten iho kertoo ongelmistaan, mitkä ovat ihon tehtävät, mitä kotona voidaan tehdä ihon hyväksi? Iho osallistuu elimistön aineenvaihduntaan, lämmönsäätelyyn, aistimiseen, ja se on suojaava kerros ulkomaailmaa vastaan. Ihon rauhaset tuottavat eritteitä kimmoisuuden, kosteuden sekä oikean happamuuden säilyttämiseksi (happamuus vaihtelee tavallisesti noin 5,5 ja 7,0 välillä). Ihon normaalibakteerikanta suojaa tautiaiheisilta mikrobeilta. Aistituntemuksista mainittakoon kutina-, kipu-, kylmä-, kosketus- ja lämpötunto. Iho reagoi myös yliherkkyysreaktiossa. Iholla kasvaa karvaa, joka antaa kissalle rotutyypillisen ulkonäön ja auttaa lämpötalouden ylläpidossa.

Mitä on kutina

Kutina on tavallisin ihosairauden oire. Se on subjektivinen, kiusallinen tuntemus iholla, eikä sitä voi mitata. Kutinaa aistitaan samoissa pinnallisissa hermopäätteissä kuin kipuakin. Itse tuntemus välittyy kipuhermoja pitkin selkäytimeen ja sieltä aivokuoreen. Täällä muodostuu käsky toimia tuntemuksen helpottamiseksi. Seurauksena kissan omistaja näkee raapimista, hinkkaamista, jäystämistä, puremista, nuolemista ja joskus kuulee samanaikaisesti jopa valitusääntä. Kissa saattaa tehdä kaiken tämän myös salaa. Kutinan voimakkuuden arvioiminen tapahtuukin seurauksena syntyneen toiminnan jälkien arvioimisesta. Mitä voimakkaampi kutina, sitä pahemmat vauriot kissa on saanut aikaan yrityksellään poistaa kutinaa. Salaa itseään hoitavan kissan omistaja ei jäljistä päätellen aina voi tietää, onko karvaa poistettu kutinan takia, vai lähtenyt muusta syystä.

Kutinan aistinpisteiden tiheys kehon eri osissa vaihtelee, se on alhaisempi raajoissa kuin kyljissä tai selässä. Myös kutinakynnys vaihtelee. Matalampi kynnys (kutisee herkemmin) on sellaisella, jonka iho on kuiva. Myös vuodenaika tai ulkona- tai sisälläolo vaikuttavat, lämpimässä kutistaan herkemmin kuin kylmässä. Stressi tai psyykkiset vaikeudet laskevat kutinakynnystä, myös hormonitoiminta vaikuttaa kutinan kokemiseen.

Kutinan syistä ja tutkimuksista

Kutinaa aiheuttavat sekä ulkoiset että sisäiset syyt. Ulkoisia syitä ovat mm. ilmaston kuivuus, kuumuus, ulkoloiset, bakteeritartunnat, sienitartunnat, hyönteisten pistokset, naarmut ym. vammat. Sisäisiä syitä ovat allergiat ja immunologiset syyt, psykogeeniset syyt tai ihon aineenvaihduntaan liittyvät syyt. Miten kissan omistaja voi tietää, mikä kulloinkin on kutinan syynä? Syitä kannattaa selvittää, koska vasta niiden löydyttyä on mahdollisuus tehokkaaseen, kohdistettuun hoitoon.

Kutinan syyn selvittelyssä eläinlääkärissä lähdetään pikkutarkasta potilashistoriasta. Omistaja kertoo eläinlääkärille kissan rodun, iän, sukupuolen, yleisestä terveydentilasta, rokotuksista, loishäädöistä, mahdollisista matkoista tai hoidossaoloista ennen oireita, ruokinnasta, ruokakupin materiaalista, nukkumapaikasta, lajitovereista tai perheen muista lemmikeistä sekä perheen ihmisten mahdollisista iho-oireista. Yleiskyselyn jälkeen keskitytään ihoon ja selvitetään kutinan alkamisen ajankohta, ihovaurioiden paikka ja laatu alussa ja muuttuminen sairauden aikana, vuodenaikaisvaihtelu tai vuorokausivaihtelu, hoitotoimenpiteet kotona (mahdolliset pesut, rasvaamiset ja lääkitykset) ja niiden vaikutukset. Mitä yksityiskohtaisempia ovat potilaan omistajan havainnot sitä nopeammin päästään kutinan jäljille tässä salapoliisityössä.

Seuraavaksi tutkitaan itse kissa. Joskus vauriopaikat suorastaan huutavat olemassaoloaan, useimmiten kuitenkin tarvitaan suurennuslasia, erittäin kirkasta spottivaloa ja paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Jos potilas ei halua olla yhteistyössä, vaan pelkää, rimpuilee tai on aggressiivinen, saatetaan joutua turvautumaan rauhoitukseen tutkimuksen ajaksi. Nykyiset rauhoitusaineet ovat kumottavuutensa takia miellyttäviä ja turvallisia käyttää.

Myös turkin kuntoa tulee tarkastella. Onko turkki kiiltävä vai kuiva, onko karvan pituus rotutyypillinen, lähteekö karvaa irti, katkeileeko karva helposti? Ihosta pannaan merkille sen kuivuus/öljyisyys, punoitus, hilseily, rakkulat, ruvet, paksuus, elastisuus, rakenne ja pigmentin muutokset. Tutkimuksessa saattaa olla tarpeen leikata karvaa mm. raapenäytteiden ottamiseksi. Eläinlääkäri tietenkin pyytää leikkaamiseen luvan. On täysin ymmärrettävää että pitkäturkkisen persialaiskissan omistaja saattaa hermostua karvaleikkurin näkemisestä, sillä turkin kasvatus vie pitkän ajan. Rakkuloita saatetaan puhkaista viljelynäytteiden saamiseksi, ja karvoja voidaan nyppiä tai vauriopaikkaa ja ympäröivää aluetta harjata hammasharjalla mahdollisia sieniviljelyitä varten. Joskus otetaan myös pieni, monen ihokerroksen läpi menevä biopsianäyte tai ruiskulla imetty näyte solujen värjäyksiä ja tutkimuksia varten. Verikokeita otetaan yleistilanteen selvittämiseksi tai mm. allergeenispesifisten IgE-vasta-aineiden tutkimiseksi allergiaa epäiltäessä. Allergiatutkimuksiin kuuluu myös ihon pistokokeiden suorittaminen.

Siis koko joukko tutkimuksia, miksi? Moni kutinaa aiheuttava ihovaiva näyttää päältäpäin samalta. Kutinaan saattaa samalta potilaalta löytyä useampikin syy. Pitkittynyt kutina tuo mukanaan uusia hoitoa vaativia ongelmia. Pitkittyneestä kutinasta on hankala päästä kokonaan eroon, koska kutinakynnys madaltuu.

Kutinan syistä ja kotikonsteista

Ihoinfektiot

Yleisiä kutinan aiheuttajia ovat bakteeriperäiset ihotulehdukset. Kissan ehjä iho on erityisen vastustuskykyinen bakteeri-infektioille, mutta vaurioituessaan esim. kuivattavien pesujen, liian kovakouraisen hankaamisen tai harjaamisen takia, tai puremisen tai raapimisen seurauksena se infektoituu. Useimmiten vain pintakerros infektoituu, mutta joskus infektio leviää syvemmälle.

Ihoinfektioita voidaan todeta ensisijaisesti ihon normaalin vastustuskyvyn pettäessä tai toissijaisesti esim. anatomisten seikkojen suosiessa sen kehittymistä (hautovat poimut, kuten esim. nenäpoimut jne). Tyypillisiä toissijaisten infektioiden alkusyitä voivat olla vammat (mm. puremahaavat), ulkoloiset, allergiat, ihon talivuoto jne. Kutinan lisäksi todetaan punoitusta, verestystä, rakkuloita, märkäeritettä jne.

Kotikonsteina kannattaa ajella tai leikata karvaa pois muutosalueelta ihon pinnan ilmastamiseksi, käsitellä pintaa jollain desinfioivalla aineella, esim. laimennetulla Betadine-paikallisantiseptilla, suojata vauriopaikkaa raapimiselta, nuolemiselta ja hankaamiselta. Useimmiten infektio ei mene ohitse kotikonstein, vaan vaatii antibioottikuurin parantuakseen. Kuurin pituuden määrää vaurioalueen laajuus ja syvyys, lyhyet kuurit ovat 10 pv–3 viikkoa, syvissä infektioissa kuuri saattaa jatkua jopa kuukausia. Kuuri jatkuu vielä jonkin aikaa ihovaurioiden jo täysin parannuttua. Joskus syvän infektion aiheuttamien infektioiden hoidossa on kirurgisilla toimenpiteillä ehdoton sijansa.

Altistavien taustatekijöiden hoito on tärkeää samalla, infektio ei parane tai uusiutuu hoidon päätyttyä. Kortisonia ei yleensä tiettyjä poikkeuksia lukunottamatta suositella ihoinfektion hoidossa, haittana on kortisonin käytön yhteydessä vastustuskyvyn laskeminen yleensä ja infektion leviämisen riski bakteerien kehittäessä vastustuskykyä antibiootille. Paras keino estää tappeluhaavojen syntymistä on leikkauttaa jalostuksesta poistetut sekä uros- että naaraskissat. Noin 80–90 % leikatuista kissoista jättää heti leikkauksen jälkeen reviiritappelunsa pitämättä, saattavatpa jopa omaksua keinoisän tai -emon roolin kissalan jälkikasvun hoidossa.

Ökkimönkiäisiäkö meillä?

Kissoilla tavataan monenlaisia ihon ulkoloisia. Suomessa tavattavia ulkoloisia ovat mm. sikaripunkki, hilsepunkki, kirppu ja kapi. Monet parasiitit suosivat tiettyä isäntälajeja, tiettyjä kudoskerroksia, usein tiettyjä paikkoja iholla ja käyvät läpi oman elinkiertonsa, joka täytyy tuntea häädön aikaansaamiseksi. Elinkierrot voivat olla yli kuukaudenkin mittaisia, joten häädössä täytyy olla pitkäjännitteinen. Kotikonstein häädöt tehdään pesemällä loissamppoolla, tavallisesti viikottain ja useita kertoja. Valmisteiden laimennusohjeita on syytä tarkasti noudattaa, samoin suojata käsiteltävän lemmikin silmät pesun ajaksi esim. apteekista saatavilla viskooseilla keinokyyneltipoilla. Loishäätösamppoot (varsinkin pyretriinipohjaiset) saattavat lisätä allergisen lemmikin kutinaa, vaikka loisista päästäisiinkin. Pesukuurin ohella kotona siivotaan perusteellisesti, etenkin makuupaikat ja hoitovälineet. Pesukuurien ohella hoitona voidaan käyttää myös pistoksina annettavia valmisteita. Useimmat parasiitit eivät kauaa tule toimeen ilman isäntäeläintään, poikkeuksiakin toki on, mm. korvapunkin on todettu selviävän ilman isäntää jopa kuukauden ajan. Ihminenkin saattaa joutua parasiitin vahinkoisännäksi, joten eläinlääkärissä on paikallaan näyttää joskus omakin ihottuma. Ihmisellä hoidoksi useimmiten riittää lievään punoitukseen ja kutinaan mieto kortisoni- tai antihistamiinivoide.

Ihon sieni-infektio

Sienet voivat aiheuttaa lemmikissä sekä pinnallisia että syvempiä tartuntoja, suurin merkitys on ihoa infektoivilla sienillä. Infektiot eri eläinlajien välillä ovat yleisiä, mutta tartunnan kissasta saattaa saada myös ihminen. Sieni-infektio ilmenee ihon punoituksena, karvanlähtönä, hilseilynä ja kutinana. Klassinen sienivaurio on pyöreä tai soikea, ulospäin laajeneva rengas, jossa tuorein muutos on löydettävissä vaurion ulkolaidalta. Muutos on samanlainen sekä eläimissä että ihmisessä. Kynsissä sienet aiheuttavat haurautta, vääntymiä jne. Sienitartunta saattaa olla myös täysin oireeton.

Sienitartunta syntyy joko suorassa kontaktissa tartunnan kantajaan tai epäsuorasti esim. hoitotarvikkeiden välityksellä. Sieni-infektion syntymisessä ja rajoittumisessa on tärkeä merkitys yksilön vastutuskyvyllä. Sieni-infektion hoitoon ei pidä ryhtyä ominpäin eikä ilman varmaa diagnoosia, vaikka markkinoilla onkin ilman reseptiä saatavia samppoita. Kyseinen tartunta vaatii pitkän hoidon, samanaikaisen kontaktien hoitamisen, karvojen ajelun pesukuureja käytettäessä, eikä ole järkevää tehdä viikkojen–kuukausien lääkintää mahdollisine haittavaikutuksineen ilman varmaa diagnoosia. Sienitartunnat ovat yhtä yleisiä sekä lyhyt- että pitkäkarvaisilla kissoilla. Merkitystä sienitartunnan syntymisessä on varmasti ihon normaalilla puolustuskyvyllä. Jos pestään tiheästi, ja pinta vaurioituu sekä ihon suojaavien rasvahappojen pitoisuus alenee, on sienitartunnan vaara helpommin uhkaamassa. Monityydyttämättömillä rasvahapoilla on todettu fungistaattisia ominaisuuksia (haittaavat sienten kasvua). Siis ainakin usein pestäville kissoille kannattaisi ravintoa täydentää ko. valmisteilla, esim. Efavet Regularia kapselin verran ruokaan puristettuna päivittäin.

Allergisperäiset ihon sairaudet

Allergiset reaktiot syntyvät elimistön epänormaalista reaktiotavasta ulkoisille ärsykkeille. Ärsykkeet ovat tavallisesti vieraita valkuaisaineita, joiden portteina elimistöön ovat hengitystiet ja ruoansulatuskanava, mutta myös kontakti ihoon tai limakalvoille. Allergiaa voivat aiheuttaa myös erilaiset lääkeaineet, bakteerien aineenvaihduntatuotteet, hormonit tai ulkoloiset.

Allergisten ihosairauksien esiintyminen on yleistynyt. Syitä saattaa olla useita: geneettinen liian kapea jalostus, ei aina fysiologinen ruokinta, ympäristön saastuminen (ilman saasteet, tiivis rakentaminen, tupakan savu sisäilmassa, teknokemian tuotteet, mm. hajusteet ja pesuaineet), eläinpopulaatioiden koon suureneminen (parasiittiongelmat, stressi) jne. Allergisesti reagoiminen on eräänlainen kynnyskysymys. Tietty määrä ärsykkeitä kyetään käsittelemään, mutta pienikin lisä saattaa keikauttaa tasapainon ja "väärä reagointitapa" laukeaa aina helpommin. Yksilöillä on selvästi havaittavissa herkkä kausi, eläimillä tämä on yleisesti ensimmäinen vuosi.

Pääoire on kutina. Määrä, alueen laajuus, jaksottuminen ja kesto vaihtelevat yksilöllisesti. Ihossa tavataan klassiset tulehduksen muutokset: punoitus, lämpimyys verrattuna muuhun ihopohjaan, turvotus ja kipu. Kutinaa helpottaakseen kissa puree, nuolee, hankaa tai muuten vahingoittaa jo ärtynyttä aluetta. Alue laajenee ja seurausmuutoksena normaalibakteeriston lisäksi tavataan taudinaiheuttajamikrobeja.

Allergiasta johtuvat muutokset tavataan tyypillisesti tietyillä alueilla kehoa. Näitä ovat silmäluomen reunat (turvotus, karstoittumat, vetisyys, tihruisuus), korvalehtien sisäpinnat (punaisemmat kuin muu ihopohja, turvoksissa, kuumat ja pinnassa appelsiininkuorikuvio), kuonon sivut, leuka ja kaula (verestävät, hangatut, turvoksissa, näppylöillä), kainalot, vatsanalus ja nivustaipeet (kosteat, jäkälöityneet, karvattomat), lantion päällinen (rupia), hännänalunen (iho punainen, limakalvovaurioita anaalien alueella).

Kotikonstina voi muuttaa ruokavaliota hypoallergeeniselle dieetille (raaka-aineina riisi, kana ja lammas) kolmen–kymmenen viikon ajaksi, ruokakupit teräksisiksi jne. Useimmiten tarkkakaan salapoliisityö ei tuo kotona vastausta, vaan epäily voidaan varmistaa joko verikokeella (IgE-välitteisen allergian seulontatestit kissoille) tai ihotestein. Hoitona käytetään allergisoivan altisteen karsintaa, tulehduksen vastaisia hoitoa (antihistamiinit, rasvahappokapselit, immuniteetin stimulaatorit) sekä allergeenilla siedätyshoitoa eli rokotusta.

Ihopotilaan kotihoito

Ihon ja karvapeitteen kunto kertoo yleisterveydentilasta. Perusterveydentilaan eniten vaikuttavat yksilön täysipainoinen ravinto, sisäloisten häätäminen säännöllisesti vähintään puolivuosittain, riittävän useat pesut kullekin lajille tehdyllä samppoolla, oikea elinympäristö jne. Jalostuksellisesti kannattaa myös pohtia asiaa – ei ole oikein jalostaa kissaa, jonka tietää sairastavan/periyttävän vaikeaa iho-ongelmaa. Yleensä ongelmien ilmetessä hoitoon tulee hakeutua riittävän aikaisessa vaiheessa, kun kotikonstit eivät enää tepsi, mukana mielellään kotona tehty sairaskertomus merkintöineen.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
LINKKEJÄ
Työkalut