Pentujen varhaishoito

KissaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

KISSALASTEN MATKA MAAILMAAN

Eläinlääketieteen tohtori Suvi Pohjola-Stenroos Kissaklinikka Felina

Kissankasvatukseen kuuluu pentujen teettäminen valituilla naaraalla ja uroksella. Kissanpentujen teettäminen ja hoitaminen vaatii aikaa, tunnollisuutta ja hyvät perustiedot. Muutokset ongelmatilanteissa kehittyvät huonoon suuntaan nopeasti, joten hyvät tiedot luovat valmiudet toimia vaikeuksia estävästi.

Kissanpennuista menetetään tutkimusten mukaan eri syistä johtuen ensimmäisten 12 viikon aikana noin 14-40 %. Suurin osa menetyksistä osuu johonkin seuraavista kausista: tiineys (abortti, imeytyminen), synnytyksen aika (vaikea synnytys yms.), heti synnytystä seuraavan kahden viikon aika tai heti vierotuksen jälkeen eli 3–12 viikkoa synnytyksestä. Menetykset 12 viikon jälkeen ovat yleensä harvinaisia. Tämä viittaa suuresti hoidollisiin ongelmiin, kun vaikeuksia ei tunnisteta riittävän nopeasti.

Kissanpennun normaalikehityksen piirteitä

0–6 vrk: silmäluomet ovat kiinni, ulkokorvan käytävä kiinni vielä, sydämen syke yli 200/min, hengitystiheys 15–35/min, voimakas imemisrefleksi, etujalat kantavat painon 3–4 vrk:sta alkaen, raapimisrefleksi 2–4 vrk ikäisestä, useimmilla valoherätteinen silmän räpytysrefleksi, huomattavaa motorista aktiivisuutta unen aikana.

7–13 vrk: silmäluomet avautuvat 5–14 vrk:n ikäisenä, sarveiskalvon ja luomien refleksit kehittyvät, sarveiskalvo lievästi samea 2–3 viikkoon, lievää karsastusta ulospäin 8 viikon ikään todettavissa.

14–20 vrk: ulkokorvan käytävä aukeaa 6–14 vrk, elimistön lämmönsäätelyjärjestelmä kehittynyt, takajalatkin kantavat painon, pennut alkavat enemmän liikkua.

21–27 vrk: valoherätteinen räpytysrefleksi poistuu, pupillin (silmän mustuaisen) refleksi kehittynyt, silmän väri alkaa muuttua siniharmaasta lopulliseen väriinsä, pentu kuulee, istuu ja kykenee vetämään kynnet sisään, imemisrefleksi heikkenee.

28–34 vrk: ulkokorvakäytävän koko mahdollistaa korvakäytävän tutkimuksen tarvittaessa, pentu alkaa kiipeillä, asennonkorjausrefleksit pudotessa kehittyneet, pentu alkaa haroa hiekkaa laatikolla ja tekee tarpeensa hiekkalaatikkoon.

5–6 viikkoa: perinnöllisesti kuulovammaisen kissan korva/korvat ovat kuuroutuneet tavallisesti tähän mennessä kuuloelimen aistisolujen rappeutumisen seurauksena.

Kissanpennun painokehitys

Pennut painavat syntyessään noin 80–130 g. Alhainen syntymäpaino, 55–80 g, lisää kuolleisuusriskiä. Syntymäpainoon eivät vaikuta pennun sukupuoli, pentueen koko tai naaraan paino. Selviä tutkimuksia ei syntymäpainoon vaikuttavista muista tekijöistä vielä ole saatavissa, mutta ilmiselvästi vaikuttavia tekijöitä on useita.

Suuri osa liian kevyistä vastasyntyneistä on ennenaikaisesti syntyneitä pentuja. Kasvattajan tulisikin noudattaa oikeaa astutuskäytäntöä eli ei liian pitkiä häitä, vaan astutukset tuli sallia vain 2–48 tunnin kuluessa ja pyrkiä mahdollisimman suureen intensiteettiin astumisissa (siis häiriöttömät olosuhteet kollin luona, naaras muutamaa vuorokautta ennen jo kollin huoneen läheisyyteen). Tämä takaa munasolujen vapautumisen kerralla, eikä useiden päivien aikana. Kissanaaraalla on indusoitu ovulaatio, eli munasolut vapautuvat riittävän tiheiden ja useiden astutusten jälkeen nk. LH-hormonipiikin vaikutuksesta (ongelmatapauksissa ovulaatiota voi ulkoisen hormonin antamisella voimistaa). Mitä kohdennetumpi on astutus, sitä samanikäisempiä ja tasaisempia ovat syntyvät pennut.

Muita alhaiseeen syntymäpainoon vaikuttavia tekijöitä ovat kehityshäiriöt tai ravitsemukselliset puutokset tiineyden aikana. Alhaisen syntymäpainon omaavat heikot pennut ovat myös usein niitä, joiden kehitys nuoruusaikana on epätasaista eikä noudata normaalikäyriä, ja jotka saattavat menehtyä nuorina.

On erittäin tärkeää punnita pentuja säännöllisesti kaksi kertaa vrk:ssa ainakin ensimmäisten 4 viikon ajan, ja jatkossakin vähintään muutaman vrk:n välein. Hyvät perusohjeet ovat seuraavat: Syntymäpainon tulee kaksinkertaistua ensimmäisen viikon aikana, ja päivittäisen painon lisäyksen tulee olla noin 10–15 g tai viikottaisen noin 100 g. Vertailuja tehtäessä verrataan kahden peräkkäisen aamun punnituksia tai kahden peräkkäisen illan punnituksia toisiinsa. Joskus poikkeamia esiintyy, mutta kahden peräkkäisen vrk:n keskiarvon tulisi kuitenkin täyttää edellä esitetyt luvut. Urospennut kasvavat naaraita nopeammin, noin 6 viikon ikäisinä ne ovat noin 7 % naaraita painavampia (vuoden ikäisinä jo noin 45 % naaraita painavampia).

Kissanpennen ravitsemus ennen vierotusta

Jalostusnaaraan ruokinta on tarkkaa puuhaa ja vaikuttaa syntyviin pentuihin suuresti. Ennen astutusta naaraan energiantarve on noin 70 kcal/kg/vrk, odotusaikana tarve on noin 100 kcal/kg/vrk ja imetysaikana noin 240 kcal/kg/vrk. Odottava kissa alkaa syödä normaalia enemmän yleensä astutusta seuraavan viikon jälkeen. Kertynyttä rasvakudosta käytetään lopputiineyden ja imetyksen aikana, joilloin energiaa kuluu huomattavasti, eikä tarpeen tyydyttäminen ole helppoa. Noin 4–5 tiineysviikkoon riittää aikuismuonan tarjoaminen. Myöhemmin on hyvä vaihtaa pentumuonaksi. Se sisältää enemmän energiaa, joten kasvavan kohdun viedessä enemmän tilaa vatsalaukulta emokissa saa pienemmästä syödystä määrästä suuremman määrän energiaa. Samoin imetysaikana pidetään pentumuonaa vapaasti tarjolla. Vaikka pennut aloittavatkin lisäruokinnan 3–4 viikon ikäisinä, on imettävän naaraan energiakulutus viidennellä ja kuudennella imetysviikolla kolme kertaa suurempi kuin ennen astutusta.

Ne naaraat, joiden tiineyden aikaisesta ruokinnasta ei ole huolehdittu, tuottavat sairaita tai heikkoja jälkeläisiä. Tunnetuin yksittäinen ravitsemuksellinen puutos on tauriinin puutos. Tämä aiheuttaa sikiön imeytymisiä kesken tiineyden, abortteja, muumioitumista ja huonosti kasvavien pentujen syntymistä. Myös naaras altistuu silmän verkkokalvon muutoksille ja sydänlihaksen rappeutumalle. Jos naaras ei syö raakaa lihaa tai muuta raakaa valkuaisen lähdettä, tulisi tauriinin saamisen varmistamiseksi käyttää esimerkiksi tauriinitabletteja.

Kissaäiti on yleensä hyvä äiti, joka erittäin epäitsekkäästi hoitaa pentujaan. Kissanpentu on riippuvainen maidosta noin 3–4 viikon ikään saakka. Sen jälkeen sen on saatava myös muuta ruokaa kasvutarpeensa tyydyttämiseksi. Kissaäidin ternimaito on tärkeintä maitoa. Ternimaidon imeytyminen takaa pennulle passiivisesti imeytyvän vastutuskyvyn erilaisia taudinaiheuttajia vastaan noin 4–6 viikon ajaksi. Ternimaito imeytyy kissanpennun suoliston epiteelisolujen kautta vain noin ensimmäisen 12–24 tunnin ajan. Runsas ja häiriötön imeminen tänä aikana turvaa kehitystä ja vastustuskykyä parhaalla mahdollisella tavalla. Jos ternimaitoa ei tänä aikana saada esimerkiksi veriryhmäyhteensopimattomuuden, huonokuntoisen naaraan tai muiden syiden takia, vaarantuu pentujen kehitys uhkaavien infektioiden takia. Esimerkiksi vastutuskyky flunssaviruksia vastaan saadaan pennuille viruksia vastaan rokotetun emon maidosta ensimmäisen 12–24 tunnin aikana ja se kestää noin 4–6 viikkooon asti, jolloin pennun oma puolustuskoneisto on kehittynyt, ja oma rokotusohjelma voidaan aloittaa. Vielä 24 tunnin jälkeenkin naaraan maidon imeytymättömät vasta-aineet suojaavat imevien pentujen suoliston limakalvoja paikallisesti ennen pentujen oman vastustuskyvyn muodostumista.

Siis vastuskyvyn muodostumiselle imeminen on tärkeää. Passiivinen vastustuskyky muodostuu ensimmäisen 24 tunnin aikana, ja senkin jälkeen paikallinen limakalvopuolustus edellyttää luonnollista maitoa. Keinoruokintaan tulee turvautua vain kun emon maitoa tai muun juuri synnyttäneen oman kissalan kissan maitoa ei ole tarjolla.

Kissanpennun keinoruokinta

Terve, hyvin hoidettu ja ruokittu emo imettää pentujaan ainakin noin 4 viikkoa ilman vaikeuksia. Kissanpennun keinoruokintaan joudutaan turvautumaan, kun emo on kuollut synnytyksessä, ei huonokuntoisuuden takia imetä pentujaan tai A-veriryhmän pennut ovat syntyneet B-veriryhmän emolle. Passiivisen immuniteetin (vastustuskyvyn) voi ja kannattaa keinoruokinnasta huolimatta siirrättää antamalla pennuille emon tai muun oman kissalan kissan seerumia 2–5 ml nahanalaisesti.

Keinoruokinta vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä, hygieniaa ja oikeita välineitä. Kissanmaidonvastikkeita on markkinoilla useita (parhaimmat KMR, Nurtural, Waltham), vältettäviä ovat koirille tarkoitetut vastikkeet niiden erilaisen ravintosisällön takia. Keinoruokintaa tarvitseva pentu on levoton, kitisee, tai on liian rauhallinen, ja paino ei nouse riittävästi eli 10–15 g/pv.

Keinoruokintaa varten tarvitaan hyvä digitaalivaaka (esim. kirjevaaka), syöttövälineet: juottosuppilo/injektioruisku ja tutit tai erityinen syöttöletku (3 Fr kooltaan). Tuttipullon tai tuttiruiskusysteemin käyttö vaatii erityistä kärsivällisyyttä ja saattaa olla vaikeaa. Kaikki pennut eivät opi imemään tutista ja huutavat syötettäessä, jolloin maitoa menee helposti hengitysteihin. Vaikeaa voi myös olla sopivan kokoisen tutinreiän tekeminen. Liian pieni reikä ei anna mitään, suuresta reiästä maitoa tulee liikaa. Reikä on sopivan kokoinen, kun pullosta ravistettaessa kämmenselälle syntyy hyvän kokoinen tippa, mutta enempää ei tule kerralla.

Syöttöletkulla syöttämisen tekniikan oppii helposti. Tarkoitukseen suunnitellulla letkulla syöttäminen on ehdottomasti turvallisin keinoruokintamenetelmä. Syöttämistä varten mitataan letkun pituus pennun suupielestä kylkikaaren taakse ulottuvaan alueeseen. Letkuun merkitään vedenpitävällä tussilla merkki. Pentua pidetään käden sisällä siten, että peukalolla ja etusormella hallitaan päätä noin leukanivelen alueelta. Pentu on esimerkiksi pöydällä tai muulla tasaisella alustalla. Letkua pujotetaan tasaisesti ja hitaasti sisään. Mitään vastusta ei saa tuntua, edetään merkiin asti. Kun merkkiin saakka on päästy, on letku mahalaukussa ja hitaasti ruiskulla annetaan letkua pitkin kerta-annos maidonvastiketta suoraan mahalaukkuun. Tämän jälkeen letku vedetään hitaasti pois. Jos letkua laitettaessa tuntuu vastusta ennen merkkiin pääsyä, vedetään pujotettu letku kokonaan pois ja aloitetaan alusta. Vastuksen tuntuminen saattaa merkitä, että letku on päätynyt hengitysteihin, eikä mahalaukkuun (nielurefleksi on pennuilla normaalisti hyvä, eikä ole helppoa pujottaa letkua hengitysteihin). Erityisen varovainen tai kokematon letkuttaja antaa letkua pitkin tipan vettä aina ennen maidonvasteketta ja katsoo, esiintyykö yskänrefleksiä.

Kerralla syötettävän ruuan määrä lasketaan etukäteen. Laskemisessa huomioon otettavaa on maidonvastikkeen koostumus, pennun ikä sekä ruokintakertojen määrä vrk:ssa. Oheiset laskelmat on tehty sovellettaviksi KMR-kissanäidinmaidon vastikkeelle.

Pennun ikä / maitomäärä/100g elopainoa/pv / kerta-annos/100 g elopainoa

0-7 vrk / 13 ml / 3,25 ml

1-2 viikkoa / 17 ml / 4,25 ml

2-3 viikkoa / 20 ml / 5,0 ml

3-4 viikkoa / 22 ml / 6 ml


Esimerkkinä todellisen pennun maidon määrä päivää ja kertaa kohden

ikä / paino / vrk-annos / kerta-annos

1 vrk / 97 g / 0,97 x 13 = 12,6 / 3,15

4 vrk / 167 g / 1,67 x 13 = 21,71 / 5,42

8 vrk / 226 g / 2,26 x 17 = 38,42 / 9,6

19 vrk / 290 g / 2,9 x 20 = 58 / 14,5


Päiväannos siis jaetaan neljällä, jolloin saadaan kerta-annos, tämä annetaan 4 tunnin välein, siis vuorokaudessa 6 kertaa. Jos kertamäärä tuntuu suurelta, annetaan mieluummin hieman liian vähän kuin liikaa. Kun annokset suurenevat, on muistettava antaa edelleenkin annos hitaasti oksentamisen estämiseksi.

Jos epäillään, että pentu on energian puutteen lisäksi kuivunut (oksentanut/ripuloinut/ollut pitkään ilman ruokaa), tulee ennen ruokintaa korvata puuttuva nestemäärä. Soveltuvin menetelmä on antaa nahanalaisesti 5 % glukoosiliuosta tai 5 % glukosiliuoksen ja Ringerin liuoksen sekoitusta (sekoitus 1:1). Nesteet lämmitetään ennen antamista, ja määrä saadaan jakamalla pennun paino luvulla 33. Siis nestehoito 270 g pennulle: 8 ml 5 % glukoosia nahan alle/vrk (erittäin kuivuneilla jopa 2 x emm määrä 12 tunnin välein ). Kuivunut elimistö ei imeytä ravintoa mahasuolikanavan kautta, joten nestetasapainosta huolehtiminen huonokuntoisilla pennuilla on perushoidon kulmakivi. Oma eläinlääkäri opastaa yksityiskohtaisesti tarkemmin.

Kissanpennun lämpötalous

Vastasyntyneen kissanpennun lämmönsäätelyjärjestelmä on kehittymätön aina kolmeen viikkon saakka. Siis pentu on väliaiksesti vaihtolämpöinen eli omaksuu ympäristön lämpötilan ja palelee (hukkaa energiaa) helposti. Paleleva pentu ei valita, ei syö hyvin (tulee hypogykeemiseksi, siis verenokeri laskee), kuivuu (dehydroituu) ja menehtyy helposti. Pentujen lämpötaloutta voidaan parhaiten tukea, jos pentulaatikon alle lattiaa vasten laitetaan lämpötyyny noin 3 viikon ajaksi. Lämpötilaa tulee arvioida pitämällä kättä pentulaatikon pohjaa vasten noin 10 min ajan. Pinnan tulee tuntua miellyttävän lämpimältä. Myös imettävä naaras arvostaa lämmintä makuualustaa. Koko huoneen lämpötilan nostaminen ei ole tarpeen ja voi tuntua tukalalta. Kolmen viikon jälkeenkin lämpötyynyä voidaan käyttää ainakin talvipentuetta hoidettaessa.

Kissanpennun vierotusruokinta

Kissanpentu vierottuu emon maidosta noin 3–4 viikon ikäisestä alkaen. Vierotusruokinnassa on muistettava, että kissa on lihansyöjä ja tarvitsee pääosin valkuaista ja rasvaa ravinnokseen. Osa pennuista siirtyy itsekseen maistelemaan emon ruokia ja vierottuu helposti, osa selvästi tarvitsee hieman ihmisen apua.

Varhaisvierotusruuan tulee olla helposti sulavaa, jättää suoleen vähän jätettä (ei ärsytä herkkääkään suolta), sisältää runsaasti energiaa ja maistua hyvältä. Sitä voi antaa aluksi tarvittaessa suoraan ruiskulla suuhun makuun totuttamiseksi. Ruuat sopivat pennuille ravintotäydennyksenä heti kun silmät ovat auenneet, samoin niitä voi käyttää mille tahansa huonosti syövälle tai toipilaskissalle lisänä.

Vierotusruokana tulee tarjota myös raakaa lihaa. Pienimmille pennuille liha ensin jauhetaan hienoksi. Lihaksi suositellaan esim. porsaan sydäntä. Laadukkaita pennuille tarkoitettuja kuivamuonia ja purkkimuonia on hyvä myös pitää tarjolla. Muistaa tulee vitamiini- ja hivenainetäydennys varsinkin kalsiumin saannin turvaamiseksi. Ruokaan voi myös alkaa tiputtaa gammalinoleeni- ja eikosapentaeenihappotäydennystä (helokki- ja kalaöljykapseli) hyvän vastustuskyvyn ja näyttelyturkin saamiseksi (kissan äidinmaito sisältää suuren määrä monityydyttymättömiä rasvahapoja). Hyvän suolibakteerikannan turvaamiseksi voidaan muutaman kerran viikottain antaa esim. kermaviiliä tai bulgarian jugurttia.

Vierotusruokina ei tule tarjota lapsille tarkoitettuja purkkiruokia tai vellejä. Niissä on paljon hiilihydraatteja, ja vaikkakin ne ovat hyvin esikypsennettyjä ja keitetään valmistettaessa, ne helposti ärsyttävät kissanpennun suolen pintaa. Ärtynyt suolenpinta ei imeytä hyvin nestettä. Pentu saa ripulin, ja usein ripuli johtaa suolen tuppeutumaan eli kirurgista hoitoa vaativaan tukokseen. Toinen yleinen seuraus on peräsuolen ulospullistuma, joka myöskin on vaikea korjata pitkällisen ärtymisen jälkeen. Monissa lastenruoissa käytetään makulisänä sipulipulveria. Sipulin tarjoaminen kissalle johtaa helposti punasolujen hajoamiseen eli anemiaan.

Kissanpennun sosiaalinen kehitys

Kissaäiti on mainio opettaja. Pennut lähtevät pesästä yleensä noin 2–3 viikon iässä emon jäljessä. Tutkimusretket ulottuvat päivittäin yhä kauemmas pesälaatikosta. Emo opettaa pennut hyökkäämään ja piiloutumaan. Leikkiminen on saalistuskäyttäytymisen harjoittelua. Emo opettaa myös suurimman osan siisteyskäyttäytymisestä. Ihmistä tarvitaan jatkuvasti kissaa lemmikiksi sosiaalistettaessa. Pentuja tulee käsitellä päivittäin syntymästä saakka. Käsittelyn tulee olla hellää ja monipuolista, esim. kynsien leikkausta, korvien tutkimista, hampaiden tutkimista ja harjaamista, pesemistä jne.

Pentujen ollessa noin 6–8 viikon ikäisiä saattaa naaras saada kiiman ja vierottaa pennut joiksikin päiviksi tai pysyvästi. Pentujen tulee antaa tällöin jatkaa kehitystään samassa ryhmässä ja saman pesälaatikon ympäristössä hyvän kehityksen turvaamiseksi.

Jos kissalassa on tautiongelma (esim. ylempien hengitysteiden virusinfektiot tai FIP) ja halutaan pentujen välttyvän tartunnalta, suositeltavaa on vierottaa emo pennuistaan, kun pennut ovat 4 viikon ikäisiä. Tähän ikään saakka suojaavat emon maidosta saadut vasta-aineet mitä todennäköisimmin. Vierotetut pennut eivät myöskään saa olla tekemisissä kissalan muiden aikuisten kissojen kanssa.

Pentujen oman vastutuskyvyn saamiseksi aloitetaan rokotukset noin 6–8 viikon iässä ja tehostetaan noin 3–4 viikon kuluttua. Luovutus uusiin koteihin on vuorossa 12 viikon iässä, rokotettuina, monipuolisesti ruokittuina ja ainakin kolme kertaa toteutetun (3., 5. ja 7. viikko) loishäädön jälkeen. Loishäädössä tule valita laajakirjoinen lääke, joka ihanteellisimmillaan tehoaa myös giardiaan. Sitä esiintyy kissaloissa ripuleiden yhteydessä Suomessakin usein.

Suositeltavaa lukemista:

Niels C. Pedersen: Feline Husbandry, Diseases and Management in the Multicat Environment., American Veterinary Publications, Inc. (1991). ISBN 0-939674-29-7, kasvattajille suunnattu kirja, jossa perinnöllisyydestä, roduista, taudeista, ruokinnasta ja ennaltaehkäisevistä kissalatoimenpiteistä edelleenkin ajankohtaista tietoa.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
LINKKEJÄ
Työkalut