UKK Kissan stressi

KissaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Kissan stressi

Kysymys

Kissallani oli stressi, joka johtui alun pitäen uudesta perheenjäsenestä. Kissa alkoi pissaamaan luvattomiin paikkoihin eli pesualtaisiin. Meillä on useampia kissoja ja vanhin kissamme käyttäytyminen tätä stressi kissaa kohtaan muuttui, jolloin stressi kissa rupesi jopa pelkäämään tätä. Nyt tuosta pissaamisesta on tullut oikein maan vaiva josta emme pääse eroon. Feliwaytä on kokeiltu, kissa laatikon siirtoa on kokeiltu ym. Olisiko jotain konstia, jota voisi vielä kokeilla vai pitäisikö kissa viedä jo lääkäriin?

Eläinlääkärin vastaus

Suosittelen eläinlääkärissä käyntiä pikimmiten. Lavuaariin (kissan mielestä vain paljaalle, viileälle pinnalle) virtsaaminen tavallisimmin viittaa rakkotason muutoksiin. Kissa yrittää tällä helpottaa rakkotason tulehdustuntemuksiaan. Diagnostiikkaan tarvitaan rakosta punktiolla otettu virtsanäyte ja rakon ja munuaisten ultraäänitutkimus mahdollisten verikokeiden lisäksi. Kun oirekuvakin on jo kasvanut käytösmuutoksilla, on kissan asema tullut tukelaksi. Apua tarvitaan ja kotikonstit on nyt käytetty. Hoitavan eläinlääkärin työtä helpottaa kotona seikkaperäisesti kirjoitettu esitietokertomus kaikesta jo havaitusta ja kokeillusta.

Terv. SPS


Muutto ja stressi

Kysymys

Olemme muuttamassa kesäkuussa ja pakkaus on jo menossa. Olen huomannut kissa-neitimme olevan stressaantunut, uskon sen johtuvan muutosta. Kissa on muutenkin arka ja pelkää uusia asioita. Yritän pitää kodin mahdollisimman normaalina, jottei kissa stressaantuisi enempää. Pelkään kuitenkin mitä tapahtuu kun muuttopäivä koittaa. Eli onko olemassa, jotain jolla saisin kissan stressiä vähennettyä tai jottei se enää pahenisi.

Eläinlääkärin vastaus

Kissat ovat aika konservatiiveja. Ne aistivat helposti ihmisten mielentilat eivätkä pidä muutoksista. Muutto on kissan kannalta aina paha juttu. Huonekalut liikkuvat, kolisee ja on oudon näköistä. Paras olisi asuttaa kissaa, jos mahdollista, yhdessä huoneessa, ja pitää kissan lähiympäristö tuttuna ja muuttumattomana muuttoon asti. Stressiä voi helpottaa käyttämällä tämän huoneen pistorasiassa Feliway haihdutinta.

Terv. SPS


Pentu tuli taloon

Kysymys

Sain 4-viikoisen pennun, ennestään minulla on jo leikattu 7-vuotias norjalaiskissa Väinö. Haluaisin tietää kuinka kauan menee ennen kuin Väinö tottuu pieneen kissaan? Se murisee ja sähisee ja yrittää hyökätä ja purra pikku kisua. Nyt Väinö murisee jo omistajilleenkin kun sitä yrittää lähestyä ja käy kiinni. Samoin se on alkanut kovan murinan ja sähisimen lisäksi oksentamaan punaista nestettä. Mitä tehdä? Pitääkö pikku kisusta luopua?

Eläinlääkärin vastaus

Väinö-kissalla on kova stressi. Sen reviirille on tullut uusi kissa, eikä se ole vielä sopeutunut. Nopeimmin sopeutuvat kissat ovat sosiaalisia, avoimia, helposti tuttavuutta tekeviä, ja leikkisiä. Useimmiten vielä helpoimmin sopeutuvat ovat leikattuja kissoja ja parhaiten hyväksytään kissaa itseään huomattavasti nuoremmat yksilöt. Kissojen sopeutumisessa toisiinsa menee tavallisesti aikaa muutamasta tunnista muutamaan kuukauteen.

Väinön stressi on kovaa, koska se kertoo varoitusmerkkejä jo omistajalleenkin. Lisäksi oksennuksessa oleva punainen väri kertoo mahasuolikanavan limakalvojen ärtyneen stressin seurauksena.

Limakalvojen herkkyys saattaa Väinön ikäisellä kissalla olla lisääntynyt myös sairaudesta johtuvista syistä.

Olisi varmasti parempi nyt erottaa kissat omiin tiloihinsa niin, ettei niillä ole näkökontaktia toisiinsa. Stressin purkuun menee useampi päivä. Jos Väinön ruokahalu ei ole hyvä ja oksentelu jatkuu ja vaikka varmuudenkin vuoksi, olisi Väinö hyvä käyttää eläinlääkärissä. Feliwaysta saattaa olla apua. Kyseessä on feromoniyhdiste, joka joko suihkutettuna pullosta ja pistorasiaan laitetuista annostimesta antaa kissojen hyvää mieltä tuottavaa yhdistettä huonetiloihin. Kun stressi on poissa ja kissat rauhoittuneet, voi sopeuttamisen aloittaa uudestaan ruoka-aikoina, siten että ruokakupit ovat aluksi kaukana toisistaan ja kissat tekemisissä vain lyhyen ajan aluksi.

Terv. SPS


Agressiivinen kissa

Kysymys

Heippa! Ensimmäiset kissani sain -04 ja vuoden päästä tuli 2 muuta. Kissojen yhteiselo on sujunut muuten hyvin, mutta nyt vanhimmista kissoista on toinen alkanut sähisemään, murisemaan ja jopa käy nuorempien päälle. Tämä kissa on joutunut kokemaan monia leikkauksia vuoden aikana. -05 tuli lonkkaleikkaus, jonka jälkeen tehtiin 2 muuta leikkausta kun ensimmäinen leikkaus epäonnistui eläinlääkärin virheen takia. Hitaasti mutta varmasti kissa kuitenkin kuntoutui kaikista operaatioista ja nyt pystyy taas elämään kutakuinkin normaalia kissan elämää. Mistä tämä aggressiivisuus johtuu, stressistäkö? Oman siskon hän hyväksyy. Kaikki kissat on sterilotuja. Feliwaytakin on jo kokeiltu. Kissan ruokahalu ja yleiskunto on hyvä. Jokaiselle kissallemme on oma paikka talossa ja jokainen saa tarvittavan "oman rauhan". Mikä avuksi?

Eläinlääkärin vastaus

Ikävä asia, koska aggressiivisuus ilmentää ja lisää kissojen kokemaa stressiä. Kissat toimivat hyvin vaistonvaraisesti ja tämänkaltaisesta aggressiivisuudesta on vaikea päästä eroon. Syitä voi olla useita. Koska ongelma on vanhimman kissan ja nimenomaan sen, jolla on historiassaan lonkkaleikkauksia, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että syy-yhteys aggressiivisuuden ja luustomuutosten välillä on olemassa. Vanhemmiten kissoille kehittyy valitettavasti tavallisesti nivelrikkoa, erityisen herkästi nivelrikkoa kehittyy operoituihin niveliin etenkin, jos paraneminen ei ole sujunut hyvin. Nivelrikko aiheuttaa kipua ja kivulias kissa liikkuu vähemmän, varovasti ja haluaa varmistaa itselleen turvallisen reviirin olemalla tarvittaessa aggressiivinen.

Tutkimuksena nivelrikon varalta suosittelen rtg-kuvausta. Kuvauttaisin sekä lonkat että kyynärpäät kummaltakin puolelta. Nivelrikon hoitona voidaan käyttää turvallisimmin ravintolisinä annettavia glukosaminoglykaaneja tai mm vihersimpukkaa ja omega 3 -rasvahappoja sisältäviä valmisteita. Joskus tarvitaan lyhyinä hoitojaksoina särkylääkettä. Kissalle sopivia valmisteita on kuitenkin harvassa ja käyttöaika saisi aina olla lyhyt. Vaarana ovat muuten verihiutaleiden väheneminen, veren hyytymismekanismin muutokset, mahasuolikanava verenvuodot ja anemia.

Kissalle tulee kotona turvata oma rauhallinen alueensa, hiekkalaatikon on hyvä ola matalalaitaista mallia, jotta liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa. Jos kissa on ylipainoinen, olisi sitä hyvä laihduttaa vähitellen. Ylipaino lisää merkittävästi nivelrikosta aiheutuvia kipuja.

Terv. SPS

Stressiä? Eroahdistusta?

Kysymys

Toinen ihanista kissoistani, Maxi, noin 5 v. leikattu poikakissa on tullut aivan mahdottomaksi. Se on niin huomionkipeä, ettei mikään riitä! Asun yksin kahden kissani kanssa, ja käyn töissä matkoineen 9-10 h/päivässä. Maxi on aina ollut siellä missä muutkin, mutta nykyään se jopa roikkuu sylissäni, kun teen ruokaa yms.

Maxilla oli pissaongelmia viime syksynä. Pissaili aivan vääriin paikkoihin ja haki sillä selvästi huomiota. Kun pissailu sitten kovasti lisääntyi, vein Maxin lääkäriin, joka otti virtsakokeen, katsoi ultralla... ja totesi Maxin terveeksi!

Hyvä näin, mutta ongelmamme on edelleen olemassa. Olen nyt kovasti Maxia tarkkaillut ja huomannut, että vaivoja on enemmän, kun mulla on paljon töitä ja puuhaa kotonakin. Kun taas makaan illan Maxin vieressä sohvalla, kaikki on hyvin. Myös kun kissani olivat vanhemmillani hoidossa ja siellä oli koko ajan joku kotona ja kolme ihmistä ajoittain kilpailemassa kissojen huomiosta, kaikki oli hyvin ja pissaongelma poissa.

En voi lyhentää työpäiviäni, jotta voisin olla Maxin kanssa enemmän. Maxi ulkoilee joka päivä valjaissa alle 20 asteen pakkasessa ja jopa tihkusateessa. Maxi on välillä karkaillut valjaista ja ollut omilla teillään useita tunteja. Kotini lähellä on paljon rusakoita yms. joiden perässä se tykkää juosta. Vapaana en anna kissojeni ulkoilla, mutta takapihalla ne ovat pitkän hihnan päässä ja usein käymme pitkiäkin lenkkejä (kesällä jopa 1,5h). Maxi rakastaa metsässä kävelemistä, varsinkin, jos Miro on kotona ja Maxi saa kaiken huomioni!

Joku sanoi, että Maxilla on stressiä... voisiko toi koko juttu johtua siitä tai eroahdistuksesta? Auttaisiko feliway? Olen kokeillut suihkutettavaa, jolla en oikein huomannut vaikutusta, mutta kuulemma haihdutin on tehokkaampi. Feliway-haihduttimesta vielä: Kuinka isoon huoneeseen se riittää? Mun kotini on tavallaan yhtä tilaa; keittiö, olohuone ja parvihuone ja olkkarissa on korkea, vino katto. Kannattaako siis ostaa haihdutinta, vai nouseeko sen tehoaine kattoon?

Eläinlääkärin vastaus

Kissojen virtsavaivat ovat hyvin monimuotoinen asia. Osalla kissoja, kuten olet huomannut Maxillakin, yhtenä vaikuttavana tekijänä ovat psyykkiset tekijät, siis stressi muuttuvista olosuhteista. Kissat ovat hyvin yksilöllisiä stressin suhteen, osalla kissoja stressi aiheutuu yksin olosta, osa stressantuu vieraista ihmisistä kotona. Stessiherkkyys => käyttäytymisen ilmenemismuodot, jotka stressin ilmetessä koetaan, ovat osaksi periytyviä, osaksi ympäristön vaikutuksesta syntyneitä ominaisuuksia.

Miten stressiä voisit vähentää, onkin visainen asia. Tarkkailemalla voit päästä selville stressin aiheuttajista ja yrittää niitä poistaa. Osaltaan Feliwaysta voi olla apua. Haihdutin on suihketta tehokkampaa, pitoisuus säilyy tasaisempana ja yhdellä pakkauksella pitoisuuden pitäisi pysyä vaikuttavana noin 1 kk ajan. Pidä haihdutinta siinä huoneessa, jossa kissa eniten oleskelee, ja käytä suihketta täydentämään vaikutusta etenkin huoneen nurkissa, tai kissojen minireviirien rajapinnoissa. Kissan ruokavaliolla on suuri vaikutus virtsavaivaan. Suosittelen käyttämään enimmmäkseen hyvälaatuisia, proteiinipitoisia purkkiruokia ja lisäämään niidenkin sekaan vettä virtsan väkevyyden laskemiseksi riittävän laimeaksi estämään kiteiden sakkaantumista kiviksi.

Terv. SPS

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
LINKKEJÄ
Työkalut